maanantai 30. elokuuta 2021

Syksy on saapunut

 Syksy on jotenkin tosi mukavaa aikaa, kun tosiaan on mahdollista enemmän poimia sieniä ja marjoja. Myös syksy on erittäin mukavaa myös pitemmille vaelluksille tai muuhun retkeille. Eniten itse tykkään retkeillessään katsoa ruskamaisemia, koska metsä on silloin erittäin värikäs ja kaunis. Kelikin on sillon tosi sopiva tai on paljon mukavempi retkeillä viileämmällä säällä.



Mietiskelin oikeastaa, jos sitä tälle syksylle saisi toteutettuu jonkun pikkuvaelluksen esim Elimyssaloon, mutta aikataulu tällä hetkellä tosi tiukka, koska olen siinä vaiheessa opinnoissani, että pitää tosi paljon panostaa enemmän näyttöjen tekoon, että valmistuisin ajoissa Luonto-ohjaajaksi. Syksylle luultavammin olisi muutama asiakastilauskin, jos korona tai ei tule muita vastoinkäymisiä. Tälläkin hetkellä enemmän panostaudun näitten live lähetyksiin ja ehkä jos ehdin niin muutaman videon retkeilykohteista tai jostain aktiviteetistä voisin tehdä. Tälläkin hetkellä tulossa aika paljon live tapahtumia nyt tälle syksylle.

Sienet tutuiksi - livehän alkaa tämän viikon perjantaina klo 17:00 laitan vielä linkin verkkokauppaan, mistä ostaa liput kyseiseen tapahtumaan: https://www.wild-defi.com/sienet-tutuiksi-live/

Sitten onkin Facebookissa ihan ilmainen livelähetys ja tuosta linkistä pääsee siihen sitten tapahtumaan: https://fb.me/e/k5FOuHDn6

Sitten toki Lokakuussa olisi vielä ainakin retki Syväjärvellä, joka tulee myös virtuaalisesti ja siihen lipunostoon pääsee tuosta linkistä: https://www.wild-defi.com/retkeily-syvajarvella-live/

Ehkä todennäköisemmin tulossa retkiruokailua ainakin videolle tai livelähetys, että sitä odotellessa.



Olen oikeastaa enemmänkin nyt käynyt sienestämässä ja löysin oikeastaan eilen tosi hyvä sienestyspaikankin. 😁 Jos sitä perjantaina siellä ainakin kävisi sienestämässä vielä lisää ja ehkä jossakin muuallakin. Eniten itse tykkään herkkutateista, kantarelleistä sekä mustavahakkaasta. 😋 

Tehnyt monesti näistä sienistä risottoa, joko pekonin kanssa tai ilman. Toki voisi kokeilla joskus tehdä jotain kastikettakin, pihviä tai keittoa. Kuulemma herkkutatti on erittäin hyvä salaatissakin. En ole koskaan kokeillut, mutta sekin voisi olla kokeilemisen arvoinen.

Voisin tuosta sienestyksestä kertoa sitten enemmän seuraavalla postauksella, sitten kun toi livelähetys on ohi ja jos ehdin. 

Päätän nyt tämän postauksen nyt tähän ja nähdään joko perjantaina tai muissa tapahtumissa! 👋



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti